Mikäli uutiskirje ei avaudu, voit lukea sen myös tästä
 
 
Veikkauksen uutiskirje

UUTISKIRJE 2/2009 - 18.3.2009

Haluamme tuoda ajankohtaisia aiheita rahapelimaailmasta suoraan näytöllesi. Uutiskirjeessä kerromme Veikkauksen pelien ikärajan nostosta ja nettirahapelejä koskevan mietinnön julkaisemisesta Euroopan parlamentissa. Ole hyvä - sähköiset Veikkausuutiset!

 

Rajoituksia kieltojen sijaan

Veikkaus ei enää 1.6. alkaen myy pelejään alle kahdeksantoistavuotiaille asiakkaille. Yhtiön päätös ennakoi eduskunnan käsittelyssä olevaa uutta arpajaislakia, johon täysikäisyysraja on tulossa.

Suomessa rahapelien järjestämistä ohjaa vastuullisuus. Pelaamisen on oltava turvallista. Suomessa, kuten laajasti muuallakin maailmassa, on yksinoikeusjärjestelmä, koska se on ehdottomasti tehokkain tapa kanavoida kysyntä yhteiskunnan ohjaamaan pelitoimintaan. Pelaamisen kanavointi edellyttää kiinnostavaa tarjontaa. Meillä ei ole haluttu lähteä kieltojen tielle niin kuin esimerkiksi USA:ssa, jossa nettipelaaminen on kokonaan kiellettyä.

Ikäraja on vain yksi niistä lukuisista rajoitteista, joilla hillitään pelaamista ja pelaajalle mahdollisesti aiheutuvaa riippuvuutta. Suomessa laillisia rahapelejä ei voi pelata yöaikaan eikä velaksi. Veikkaus on asettanut muun muassa panosrajoja.

Valvonta on osa rajoitusten toimivuutta. Veikkaus haluaa olla tässä asiassa etuajassa, jotta kaikki toimii, kun ikäraja tulee myös osaksi arpajaislakia.

Ilkka Juva

 

Veikkauksen peleihin 18 vuoden ikäraja

Veikkauksen pelien ikäraja nousee 18 vuoteen 1. kesäkuuta. Internet- ja mobiilipelaamisessa 18 vuoden ikäraja on jo ollut käytössä jo aikaisemmin, jatkossa myös myyntipaikoissa pelaavien on oltava täysi-ikäisiä.

Rahapelien ikärajan tarkoituksena on suojella paremmin erityisesti nuoria kuluttajia tilanteessa, jossa pelitarjonnan monipuolistuminen ja pelaamisrytmin nopeutuminen nostavat pelaamisesta yksilölle aiheutuvien haittojen riskiä.

Veikkaus haluaa ikärajalla ennakoida ja minimoida pelaamisesta mahdollisesti aiheutuvia haittoja. Tutkitusti on todettu, että osa peleistä aiheuttaa enemmän riippuvuutta kuin toiset pelit. Myyntityön ja asiakkaiden näkökulmasta on kuitenkin selkeämpää, että kaikilla Veikkauksen peleillä on sama ikäraja. Myös Veikkaus-kortti edellyttää 18 vuoden ikää.

18 vuoden ikäraja kirjataan todennäköisesti myös uuteen arpajaislakiin. Ottamalla uuden ikärajan käyttöön jo kesäkuussa, Veikkaus valmistautuu uuden lain voimaantuloon.

 

Ikäraja vahvasti näkyvillä myyntipaikoissa

Myyntipaikoissa vastuu ikärajojen valvomisesta on myyjällä. Veikkauksen pelien valvontaa helpottaa se, että pelit ostetaan aina kassalta, aivan kuten tupakka- ja alkoholituotteetkin. Tällöin ikäraja voidaan todentaa pyytämällä asiakasta esittämään viranomaisen myöntämän henkilöllisyyttä osoittavan asiakirjan.

Uusi ikäraja näkyy kaikissa Veikkauksen myyntipisteissä muun muassa ikärajajulisteissa. Lisäksi pelikupongeissa on 9.6. alkaen maininta uudesta ikärajasta, ja kesäkuun alun jälkeen uusituissa arvoissa mainitaan korotettu ikäraja. Ikäraja näkyy myös Veikkauksen markkinointiviestinnässä.

 

Kansalliselle rahapelipolitiikalle vankka tuki Euroopan parlamentissa

Euroopan parlamentti hyväksyi 10.3. nettirahapelejä koskevan mietinnön. Parlamentin päätöstä voidaan pitää poikkeuksellisen voimakkaana poliittisena kannanottona kansallisen rahapelipolitiikan puolesta.

Mietintö hyväksyttiin äänin 544 puolesta, 36 vastaan ja 66 tyhjää. Päätöksen ydinsisältö on se, että rahapelit ovat erityislaatuista taloudellista toimintaa, johon sisämarkkinasäännökset eivät sovellu. Parlamentin mielestä jäsenvaltioiden pitää voida jatkossakin säädellä ja kontrolloida omia pelimarkkinoitaan.

Parlamentin kanta on erityisen merkittävä siksi, että aloitteen tekijänä olivat yksityiset peliyhtiöt. Parlamentin ylivoimainen enemmistö tyrmäsi yrityksen murtaa kansallinen oikeus rahapelimarkkinoiden ohjaamiseen.

Mietinnössä todetaan poikkeuksellisen vahvasti myös rahapelien tuoton käyttämisestä. Sen mukaan jäsenmailla on oikeus puolustaa historiallisista ja kulttuurillisista syistä johtuen tuottojen jakoa urheiluun ja muihin sosiaalisiin tarkoituksiin, ja että tuotto kaiken kaikkiaan pitäisi käyttää yhteiskunnan hyväksi.

 

Veikkauksen vuosiraportti 2008

Veikkauksen vuosi 2008 on yhdistetty yhteiskuntavastuu- ja vuosiraportti. Se postitetaan sidosryhmille maaliskuun lopulla. Mikäli et tuolloin ole saanut painettua vuosikertomusta, voit tilata sen sähköpostitse tiedotus@veikkaus.fi. Raportti ilmestyy pdf-muodossa lähipäivinä Veikkauksen verkkosivuille: https://www.veikkaus.fi/info/yritys/avainluvut/raportit.html

 

Ota yhteyttä:

Veikkauksen viestintä

Puhelin: 020 750 750
Fax: 020 750 7145
Sähköposti: tiedotus@veikkaus.fi tai etunimi.sukunimi@veikkaus.fi
Postiosoite: Karhunkierros 4, 01009 Veikkaus

 

Tämä viesti on lähetetty Veikkauksen yhteistyökumppaneille. Mikäli sähköpostiosoitteesi on muuttunut tai et halua enää vastaanottaa uutiskirjettä, lähetä viesti MUUTOS/POISTA osoitteeseen tiedotus@veikkaus.fi.