UUTISKIRJE 3/2009 - 28.4.2009
Haluamme tuoda ajankohtaisia aiheita rahapelimaailmasta suoraan näytöllesi. Uutiskirjeessä kerromme arpajaislakihankkeen loppuraportista, Tanskan aikomuksesta uudistaa rahapelijärjestelmäänsä ja liikuntapaikkojen rakentamiseen osoitetuista veikkausvoittovaroista. Ole hyvä - sähköiset Veikkausuutiset!
Veikkauksen edunsaajat voivat luottaa terveeseen tuoton kasvuun
Arpajaislakihankkeen ohjausryhmä luovutti raporttinsa tänään sisäministeri Anne Holmlundille. Ohjausryhmä oli yksimielinen.
Raportin ydin on, että Suomeen säädettäisiin lakisääteinen yksinoikeus, jota toteuttaisivat vakiintuneet peliyhteisöt Veikkaus Oy, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto Oy. Vuosikymmeniä vallinnut ja suomalaisten kannattama tosiasiallinen yksinoikeus on siis tarkoitus kirjoittaa myös lakiin.
Esitykset ovat rahapelipolitiikkaa selkeyttäviä. Veikkauksen toiminnan kannalta muutokset olisivat pieniä. Valtion sataprosenttisesti omistamana yhtiönä Veikkauksen hallintoon ei ehdoteta muutoksia. Veikkaus pystyy kehittämään toimintaansa edelleenkin niin, että sen edunsaajat voivat luottaa tuotto-odotustensa täyttyvän vastaisuudessakin. Veikkaus tuottaa tällä hetkellä noin 450 miljoonaa euroa vuodessa jaettavaksi taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön kohteisiin.
Varmasti huomiota herättävin muutosesitys on kaikkien hevospelien siirtäminen nykyisen toimilupakauden päätyttyä 1.1.2012 Fintoton järjestettäväksi. Tämä muutos ei kuitenkaan uhkaa Veikkauksen edunsaajien etua, sillä joka tapauksessa hevosurheilua kohteenaan käyttävien pelien tuotto olisi ohjattu hevostaloudelle.
Raportissa esitetään lakiin rahapelitoimijoille velvoitetta huolehtia siitä, etteivät niiden pelit aiheuta sosiaalisia tai terveydellisiä haittoja. Veikkauksen strategisiin painopisteisiin on jo vuosia kuulunut se, että vastuullisuus ohjaa kaikkea yhtiön toimintaa.
Ilkka Juva
Arpajaislakihankkeen loppuraportti valmistui
Arpajaislakihankkeen ohjausryhmä luovutti tiistaina 28.4. loppuraporttinsa sisäasiainministeri Anne Holmlundille. Loppuraportissa ehdotetaan, että vuosikymmeniä Suomessa vallinnut rahapelijärjestelmä kirjataan lakiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Veikkaus Oy, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto Oy mainittaisiin arpajaislaissa ainoina yhtiöinä, jotka saavat harjoittaa rahapelejä.
Esitys sisältää myös ehdotuksen rahapeliyhteisöjen ohjauksen tehostamisesta. Rahapelihaittojen ehkäisy säädettäisiin Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton nimenomaiseksi tehtäväksi. Lisäksi valtiolle ehdotetaan lakisääteistä oikeutta nimittää määräysvallan omaava osuus näiden rahapeliyhteisöjen hallituksen jäsenistä. Koska Veikkaus Oy on valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, valtiolla on jo tämän vuoksi oikeus päättää yhtiön hallituksen kokoonpanosta.
Loppuraportissa esitetään, että rinnakkaisten yksinoikeuksien järjestelmässä on pidettävä huoli siitä, etteivät yksinoikeustoimijat kilpaile keskenään päällekkäisillä tai liian samankaltaisilla peleillä. Pelien päällekkäisyyden välttämiseksi arpajaislakihanke ehdottaa, että hevospelejä saisi jatkossa toimeenpanna vain Fintoto Oy.
Lisäksi ehdotetaan, että Raha-automaattiyhdistys tarjoaisi oman toimialansa pelejä, kuten pokeria ja muita kasinopelejä myös sähköisesti. Raha-automaattiyhdistykseltä tultaisiin edellyttämään pelihaitoilta suojaavia erityisiä menettelyjä.
Rahapelitoiminnan valvonnan tehostamiseksi valvonta on tarkoitus organisoida uudelleen ja resursoida nykyistä paremmin. Uuteen Poliisihallitukseen ehdotetaan muodostettavaksi arpajaisvalvontatoiminto.
Arpajaislakihankkeen toisen vaiheen ehdotukset lähtevät laajalle lausuntokierrokselle. Ne pyritään valmistelemaan lopulliseksi hallituksen esitykseksi syksyn 2009 aikana. Tavoitteena on, että säädösmuutokset tulevat voimaan rahapeliyhteisöjen nykyisen toimilupakauden päättyessä eli 1.1.2012 lukien. Arpajaisvalvonnan uudelleenorganisointi toteutettaisiin kuitenkin jo poliisihallinnon organisaatiouudistuksen yhteydessä 1.1.2010 alkaen.
Arpajaislakihankkeen loppuraportti löytyy osoitteesta www.intermin.fi/suomi/arpajaislain_uudistus.
Tanska aikoo uudistaa rahapelijärjestelmänsä
Tanskan hallitus on kertonut uudistavansa rahapelijärjestelmänsä. Valtiollisen Danske Spil`n yksinoikeus koskisi muun muassa loton ja arpojen osalta valtion yksioikeutta ja toisten pelien osalta tiukasti rajattua mahdollisuutta saada lisenssi.
Tanskan tilanteella ei ole vaikutusta Suomen rahapelipolitiikkaan tai lainsäädäntöön, sillä jokainen EU:n jäsenmaa säätelee itse pelitoimintaansa. Eri maiden rahapelitoiminnan järjestämisessä ja toimintaympäristössä on paljon eroja. Tanskassa osa rahapelitoiminnasta, mm. raha-automaatit ja kasinot toimivat jo nyt monilupajärjestelmässä. Tästä näkökulmasta katsottuna Tanska on nyt myös yhdenmukaistamassa omaa rahapelipolitiikkaansa.
Liikuntapaikkarakentamiseen 27 miljoonaa euroa veikkausvoittovaroja
Opetusministeriö tukee tänä vuonna liikuntapaikkojen rakentamista ja peruskorjauksia yhteensä lähes 27,5 miljoonalla eurolla. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin päätti huhtikuussa kaikkiaan 33 eri kohteelle myönnettävistä avustuksista. Avustussummasta 6,2 miljoonaa euroa annettiin lääninhallituksille edelleen jaettavaksi lähiliikuntapaikkojen avustamiseen. Liikuntapaikkarakentamisen tuki on kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa.
Muun muassa liikunta-, uima- ja jäähallien sekä muiden liikuntapaikkojen rakentamiseen tai peruskorjaukseen myönnetyistä varoista 8,3 miljoonaa euroa käytetään työllisyyttä elvyttäviin ja ylläpitäviin kohteisiin. Valinnassa otettiin huomioon valmius käynnistää hankkeet sekä alueellinen tasa-arvo. Elvytysraha mahdollistaa muun muassa Lapin urheiluopiston majoitustilojen rakentamisen aikaistamisen, johon myönnettiin avustuksena 1,5 miljoonaa euroa.
Elvytyshankkeista mittavin on Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus, jonka kiireisimpään vaiheeseen valtio myöntää 4 miljoonaa euroa. Aikaisemmin noudatetun periaatteen mukaan valtio ja Helsingin kaupunki osallistuvat rahoitukseen yhtä suurella osuudella.
Ota yhteyttä:
Veikkauksen viestintä
Puhelin: 020 750 750
Fax: 020 750 7145
Sähköposti: tiedotus@veikkaus.fi tai etunimi.sukunimi@veikkaus.fi
Postiosoite: Karhunkierros 4, 01009 Veikkaus
